
Tervetuloa mukaan toimintaamme!
Yhdistyksemme tavoitteena on lisätä jäsenten henkistä ja ruumilllista vireyttä sekä tarjota mahdollisuuksia viihtyisään ja aktiiviseen yhdessäoloon. Yhdistys toimii ikääntyvän väestön yhdyssiteenä, osallistuu edunvalvontaan, kehittää sosiaalista turvallisuutta pitämällä yhteyttä yhteiskuntaan, yhteistyökumppaneihin ja järjestöihin.
Toimintamme
Yhdistyksemme järjestää monenlaista toimintaa, joihin kukin voi osallistua mieltymyksensä mukaan. Tarjolla on harrastuskerhoja, mielenkiintoisia kulttuuritapahtumia, tutustumiskäyntejä, retkiä, matkoja ja ennen kaikkea mukavaa yhdessäoloa muiden senioreiden seurassa.
Osallistumme myös yhteisvastuulliseen toimintaan, esim. osallistumalla yhteisvastuukeräyksiin ja muuhun hyväntekeväisyyteen.
Yhdistyksemme jäseniä toimii koulumuoreina ja -vaareina.
Yhdistyksessämme toimii yli kymmenen kerhoa. Yhteystiedot löydät Kerhot –sivulta.
Säännölliset jäsentilaisuudet eli kuukausilounaat pidetään kerran kuussa keskiviikkoisin.
Päivitetty 3.10.26 RHa
Uutisia senioriliitosta
Mielipidekirjoitus: Vanhuspalvelujen tarpeen kasvuun on varauduttava ajoissa
2.11.2026
Lähde mukaan senioreiden matkalle: Rivieran helmet - Nizza, Monaco, San Remo ja taiteilijoiden kylät 7.3. - 11.3.2027
2.11.2026
Vanhusasiavaltuutettu, Ihmisoikeuskeskus ja järjestöt vaativat: Hyvinvointialueiden on turvattava vanhusten ihmisarvoinen hoiva!
27.10.2026
Mielipidekirjoitus: Eläkejärjestelmää on kehitettävä pitkäjänteisesti
10.10.2026
55 vuotta osallisuutta, välittämistä, elämäniloa ja voimaa
9.10.2026

Uudenkaupungin Kansalliset Seniorit ry on puolueisiin kuulumaton yhdistys.
Yhdistys on Kansallisen senioriliiton ja Varsinais-Suomen Kansallisen Senioripiirin jäsen.





