Hengellinen keskustelupiiri

Kokoonnumme noin kerran kuussa tiistaina klo 13 Sakunkulmassa.

Ryhmän yhdyshenkilönä toimii Soile Palmu p 044 5272864soile.palmu@gmail.com.

Aiheita pyrimme  käsittelemään siten,että pohjana on Raamatun sana kyseisestä aihepiiristä.Keskusteluissa pohdiskelemme, mitä tuo aihe ja asia voisi sisältää meille tämän päivän ihmisille ja mitä se on saattanut merkitä elämämme tai kansakuntamme eri vaiheissa tai mitä annettavaa sen eri puolilla voisi olla tähän päivään yleisemminkin. Toki keskustelu kulkee vapaasti ja välillä jää aikaa myös omille kuulumisillemme ja lauluille. Alku- ja loppurukous on osa kokonaisuutta ja yhteinen kahvihetkikin virkistää.

Tervetuloa entiset ja uudet  yhdistyksemme senioriosallistujat spontaaniin keskusteluryhmäämme tuomaan näkökulmia. Huumori on tervetullutta tuliaista, mutta muillakin ominaisuuksilla olet lämpimästi tervetullut!